Ellen on jo 9-vuotias ja sillä on hieman spondyloosia. Ehkä syy olikin siinä että se ei pysty hyppäämään? Mietin ostanko rampin jostain eläintarvikeliikkeestä. Isäni kuitenkin lupasi tehdä Ellenille puusta tason, jonka päältä autoon pääsisi helpommin.
Tämä isäni tekemä taso mahtuu auton takaosaan hyvin. Se on tarpeeksi tukeva, mutta ei liian painava nostettavaksi.
Heti kun olin tuon tason laittanut auton viereen, Ellen nousi sitä kautta autoon. Taso on melkein auton tasalla, mutta Ellen saa tassuilla siitä paremman otteen kuin puskurista. Kuvassa Ellen syömässä possun korvaa autossa. Tason saatuamme pääsimme hyvin vauhtiin harjoittelussa. Ensin lisäsin kestoa autossa oloon ja laitoin nameja eri puolille autoa. Sen jälkeen aloin itse pikkuhiljaa liikkumaan enemmän. Ellen ei alkuun halunnut olla yksin autossa, vaan minun piti mennä sinne ensin ja pysyä siellä.
Viikossa olemme edistyneet niin paljon, että voin olla jo auton ulkopuolella, heittää namit autoon ja Ellen menee niitä sinne syömään. Välillä Ellen nousee autoon tason kautta ja välillä se jopa hyppää sinne. Aloin kolme viikkoa sitten syöttämään Ellenille Synoquin EFA-niveltabletteja ja Neurobion fortea (b-vitamiinivalmiste). En tiedä onko näistä ollut tuohon hyppäämisen jokin vaikutus vai onko vain sattumaa.
Viikon verran jatkoimme niin, että koskin ja välillä heiluttelin auton ovea ylös alas, kunnes sain sen lopulta kiinni Ellenin ollessa autossa. Ellen kuitenkin hieman säikähti jäätyään autoon ja oli tämän jälkeen varovaisempi kun harjoittelimme autoon menoa. Ellen menee sinne mieluiten yhä kuitenkin isäni tekemän tason kautta. Siitä voisin päätellä, ettei lisäravinteista ole tähän asiaan apua ollut. Sen säikähdyksen jälkeen olemme menneet harjoittelussa hieman taaksepäin. Olemme vain yhdessä oleskelleet auton taka-osassa ja Ellen on aina saanut herkkuja. Autoharjoittelusta on tullut Ellenille miellyttävä asia, kunhan ovi ei mene kiinni. Jatkamme harjoituksia niin kauan kuin se on tarpeen.
jatkuu...
