sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Tulliniemi

Kävelimme Even kanssa Tulliniemen luontopolun päästä päähän. GPS:n mukaan matkaa kertyi 8,4 km. Polku oli pääosin helppokulkuinen. Suomen eteläisimmällä kärjellä polun loppupäässä oli jyrkkiä kallioita. Merinäkymät olivat mahtavat. Päivä oli harmaa, joten kuvatkin ovat sen mukaiset. Polun puolivälissä oli mielenkiintoinen parakkialue, joka on ollut venäläisten ja saksalaisten käytössä sodan aikaan. Saksalaisten lähdettyä 1944 parakkialueella on ollut mm. naisten työsiirtola.

Valkoiset reittimerkit olivat selkeästi näkyvissä koko ajan.
Reitin varrella oli paljon penkkejä ja pari varsinaista taukopaikkaa pöytineen. Tämä ensimmäinen taukopaikka oli lähellä reitin alkupäätä rannan tuntumassa.
Parakkialueella







Joutseniakin päästiin ihailemaan.
Tämä penkki oli parhaat päivänsä nähnyt.




Suomen eteläkärki
Eve Suomen eteläisimmässä kärjessä.


Kallioitten korkeimmalla kohdalla oli vanha tykkialusta ja taukopaikat pöytineen ja penkkeineen.



Postilaatikossa olevaan vihkoon olisi voinut jättää puumerkkinsä, mutta siellä ei ollut toimivaa kynää.


Paluumatkalla
Satamasta löytyy tilava parkkipaikka, joka on pienen kävelymatkan päässä luontopolusta. Parkkipaikalta löytyy myös vesivessa. Osoite: Tulliniementie 1, 10940 Hanko.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti